Bonjour Paris!

Nyt on lomat ja pyhät ”lusittu” ja ainakin täällä on akut ladattuna niin täyteen, että jo on aikakin päästä taas kunnolla töihin. Sunnuntainäytöt alkavat pitkän tauon jälkeen rullaamaan täysillä ja aurinkoiset pakkaspäivät saavat ihmiset liikkeelle.Aivonikin ovat olleet levossa ja ruksuttaneet rauhassa uusia ideoita ja ajatuksia kevään karkeloihin. En halua, että missään vaiheessa sammaloidun työssäni ja siksi haluan uudistua joka vuosi ja tehdä jotain ihan uutta.

Tämä vuosi startataankin ranskalaisittain: joku kevätkauden asiakkaistani tulee voittamaan itselleen kahden hengen matkan ainutlaatuiseen Pariisiin, rakkauden kaupunkiin. Halusin järjestää taas jotain aidosti elämyksellistä ja mielestäni Pariisi tarjoaa kenelle tahansa juuri elämyksiä parhaimmillaan. Kampanja lanseerataan kunnolla ensi viikon aikana mutta eilen tiputin arvontakulhoon ensimmäisen avaimenperän, kun hain Rastaspuistosta ihanan kolmion myyntiin. Ja koska osallistujia tulee kevään aikana olemaan arvioni mukaan noin 40 kpl niin voittamisen mahdollisuus on todella suuri! Tarkemmat kilpailuohjeet tulevat sivuilleni pian esille.

Joten jos asuntosi kaipaa tehokasta välittäjää ja Pariisi kiinnostaa, niin kutsu minut kylään. Nähdään pian, à bientôt!