233.0 m² omakotitalo 4h+k+kirjasto+kph, 3 liiketilaa, talousrak.+s — 425 000 €
Iso Kylätie 11

Ainutlaatuinen historiallinen helmi nyt myynnissä! Menneen ajan tuntua hirsirakenteisessa talossa ja huikea tilaisuus yhdistää asuminen ja yritystoiminta.

Piha-alueelle saapuessa on pakko pysähtyä hetkeksi ja ihailla ison tontin maalaistunnelmaa, joka on vuosikymmenien mittaan muodostunut päärakennuksen ympärille. Hurmaava Villa Hembygd on siirretty 1930-luvulla Helsingistä Tennispalatsin vierestä nykyiselle paikalleen aivan Nikkilän keskustaan kaikkien palveluiden ja koulukeskuksen viereen.

Talon kunnostus on ollut valtava urakka, sillä tämän suojelukohteen kaikki remontit on tehty suurella rakkaudella alkuperäistä kunnioittaen. Lämminhenkinen vanha tunnelma on onnistuttu säilyttämään ja kokonaisuus on rakennuksen hengen mukainen.
Julkisivu kaipaa uutta maalipintaa ja seuraava omistaja pääseekin seuraavaksi valitsemaan juuri sitä oikeaa sävyä.

Yläkerrassa on yli sadan neliön tunnelmallinen koti yhdessä tasossa. Valo tulvii sisään kauniista ikkunoista ja katse kiertää asunnon lukuisissa yksityiskohdissa. Tilajako on säilytetty perinteisenä ja avara salonki on tämän kodin itseoikeutettu sydän.
Alakerta on aina ollut liiketilatoiminnassa ja tänäkin päivänä tilat on jaettu kolmen yrittäjän kesken. Yksi tiloista on nykyisen omistajan hallinnassa ja vapautuu kaupan yhteydessä. Täällä toteutat haaveesi omasta kivijalkamyymälästä elämäsi helpoimmalla työmatkalla 🙂
Vuokratuloilla kompensoit myös kiinteistön asuinkustannuksia.

Vehreälle piha-alueelle on rakennettu erillinen talous/verstasrakennus sekä idyllinen pihasauna. Tilaa on reilusti sekä omille että asiakkaiden autoille.Tällaisia kokonaisuuksia on todella harvoin tarjolla.

Olisiko tässä sinun paratiisisi?
Esittelemme tätä hienoa paikkaa sopimuksen mukaan, soita oma esittelyaikasi.
Myyntiä hoitaa HEIDI LUUMI LKV 045-135 1967, heidi@maisonluumi.fi
www.maisonluumi.fi
Nettiportaalien tiedot ovat rajalliset. Tilaa virallinen esite välittäjältä.

Seuraa meitä Instagramissa @maisonluumi ja saat aina ensimmäisten joukossa tiedon uusista myyntikohteistamme.

Perustiedot

Sijainti: Sipoo Nikkilä
Iso Kylätie 11
Tyyppi: omakotitalo
Velaton hinta: 425 000 €
Myyntihinta: 425 000 €
Vapautumisen lisätiedot:
Rakentaminen aloitettu: 1930
Rakennusvuosi: 1930
Käyttöönottovuosi: 1930
Kuvaus: 4h+k+kirjasto+kph, 3 liiketilaa, talousrak.+s
Tilojen kuvaus: Asuinhuoneistossa iso eteinen.
Ensimmäinen kerros kokonaisuudessaan liiketilaa,
3 liikehuoneistoa. Liiketilojen käytössä keittiö, 2 kpl wc ja siivouskaappi.
Tilat ja varustelu: oma sauna
Pinta-ala: 233.0 m²
Kokonaispinta-ala: 233.0 m²
Lisätietoja pinta-alasta: Uusien (2019) muutoslupapiirustusten mukaan yläkerran asuinhuoneiston huoneistoala 111 m2, sis. portaikon alustilan, kerrosala 138 m2.
Alakerran liiketilojen huoneistoala yht. 122 m2, sis. kolme eteistilaa, kerrosala 146 m2.
Takapihalla olevan talousrakennuksen pinta-ala ulkomitoin 104 m2.
Yleiskunto: tyydyttävä
Kerros: 1 / 2.0

Kustannukset

Sähkölämmitys / kk:
Kiinteistövero/ v: 839,38
Hoitovastike / kk:
Vesimaksu:
Lisätietoa maksuista: Puhtaanapito sisältää koko talon jätemaksun. Tyhjennys 1 x viikko.
Öljynkulutus n. 4 000-5 000 litraa /
n. 4 120,00 € / vuosi.

Tontti ja kaavoitus

Tontin omistus: oma
Tontin pinta-ala: 0.1649
Kaavoitustilanne: Asemakaava

Kohteen kuvaus

Kiinteistötunnus: 753-423-2-32
Näkymät:
Vesijohto: kunnan
Viemäri: kunnan
Takka:
Parvekkeen tyyppi:
Parvekkeen suunta:

Materiaalit, varusteet ja lämmitys

Pääasiallinen rakennusmateriaali: puu
Kattotyyppi: harja
Kate: saumattu peltikate, alla päre
Lämmitysjärjestelmä:

Taloyhtiö

Taloyhtiön nimi:
Isännöinti:
Huolto:
Vastuu kiinteistön hoidosta:
Autotalleja:
Sähköpistokepaikkoja:
Piha-autopaikkoja:
Tilat ja varustelu:
Tehdyt remontit:
Tulevat remontit:

Keittiö

Kuvaus: Keittiössä keraaminen liesitaso ja erillisuuni, liesituuletin hormiin. Astianpesukone.
Työtasot:

Pesutilat

Kuvaus: Kylpyhuoneessa amme, wc-istuin ja allas.
Varusteet:

Sauna

Kuvaus: Sauna talousrakennuksessa. Puukiuas ja oma lämminvesivaraaja (n.2010).
Seinämateriaalit:
Lattiamateriaalit:

WC:t

Kuvaus:
Seinämateriaalit:
Lattiamateriaalit:

Kodinhoitohuone

Kuvaus:
Varusteet:

Oleskelutilat

Kuvaus: Avarassa ja valoisassa tilassa on ikkunallinen erkkeri ja kakluuni.
Seinämateriaalit:
Lattiamateriaalit:

Makuuhuoneet

Lukumäärä:
Kuvaus: Kaksi isoa makuuhuonetta, joista toisesta käynti parvekkeelle ja sieltä portaat pihalle.
Seinämateriaalit:
Lattiamateriaalit:

Palvelut ja liikenneyhteydet

Lisätietoja palveluista: Talo sijaitsee Nikkilän keskustassa, kaikki lähellä. Terveysasema aivan vieressä, ruokakauppoja, kirjasto n. 50 m. Sivistyskeskus Nikkilän Sydän.
Päiväkoti: Nikkilän koulukeskuksessa päiväkoti n. 100 m. Uusi päiväkoti valmistuu 2019.
Koulut: Nikkilän koulukeskus sijaitsee tien toisella puolella. Alakoulu n.500 m, yläkoulu n. 100m ja lukio n. 50 m.
Liikenneyhteydet: Bussiterminaali tien toisella puolella, n. 50 m.

Kohdenumero: 9943791

 

Henkilön kasvot

Esittelyt sopimuksen mukaan.
Soita ja sovi oma näyttösi.

Myyntiä hoitaa
HEIDI LUUMI LKV
045 135 1967

heidi@maisonluumi.fi
www.maisonluumi.fi