Markkinointia (ja vähän muutakin)

Kesälomat on nyt taas pidetty ja aikaisemmasta oppineena lähdin tänäkin vuonna kokonaan pois Suomesta varmaan lämpöön ja aurinkoon. Maltoin pitää peräti kaksi viikkoa täydellistä lomaa; en tosin peräkkäisina viikkoina vaan viikko Nizzassa-viikko töissä-viikko Kroatiassa.
IMG_1407Nizza on ollut jo pitkään suosikkejani -yritän päästä sinne yleensä piipahtamaan kerran vuodessa. Tänäkin vuonna siellä oli takuulämmin ja kuumuudesta johtuen teimme vain yhden päiväretken Monacoon ja muuten nautiskelimme Rivieran annista. Myönnetään, tuli juotua muutama pullo roséta. Mutta kun se on halvempaa kuin vesi!!
FullSizeRenderKroatia on uudempi tuttavuus viime vuodelta ja silloin Rovinjin satamakaupunki teki niin syvän vaikutuksen, että päätin lähteä samaan paikkaan uudelleen. Matkaa varjosti rakkaan läheiseni poismeno Unikeonpäivänä ja suru oli loppupäivien ajan vahvasti läsnä. Lepo tuli todella tarpeeseen nytkin.

Ja kun aivot saivat unta ja keho aurinkoa niin työasioita tuli mietittyä virkein mielin ja ilman stressiä. Olen kai niitä ”vanhan kansan yrittäjiä”, joiden mielestä 10% liikevaihdosta tulee käyttää yrityksen kehittämiseen ja markkinointiin. Näin olen nähnyt tehtävän edellisessä elämässäni ja liputan vahvasti itsekin sen puolesta. Maison Luumi on yrityksenä vielä niin nuori, että tarvitsemme vielä paljon näkyvyyttä tunnettuudemme vahvistamiseksi. Ja vaikka miten puhelimemme soi ja asiakkaat suosittelevat meitä eteenpäin jatkuvasti niin en voi tuudittautua pelkästään sen varaan, että näin tulee aina jatkossakin olemaan. Markkinoinnin miettiminen (eli lähinnä sen, mihin päättää budjettinsa pistää) on ensisijaisen tärkeää nyt ja tulevaisuudessakin.
Päätin jakaa budjetin puoliksi: 50% käytetään brändin tunnettuuden lisäämiseksi ja toinen 50% myyntikohteiden markkinointiin.
Ensimmäiset päätökset on jo nähtävissä liikenteessä, sillä seuraavan vuoden ajan pääkaupunkiseudun katukuvaa tulee koristamaan kaksi tilataksia, joiden kyljissä on yrityksemme teippaukset.
IMG_1619 IMG_1620

Näiden ympärille on tulossa vielä Facebook-kampanjaa, missä kuka tahansa ottaessaan selfien autojen kanssa voi voittaa yllätyspalkintoja (joihin liittyy luonnollisesti taksimatka). Tästä voi lukea lisää Facebook-sivuillamme ”Heidi Luumi myy asuntosi”, jonne otamme ilolla lisää tykkääjiä 🙂
Myyntikohteiden markkinointiin on siis tulossa myös uutta mutta koska nimiä ei ole vielä papereissa niin säästetään se syyskuun blogiin.

IMG_1449 Tämän sunnuntainkin jaan puoliksi. Puolet itseeni ja puolet asiakkaihin. Niinpä lähden nyt ottamaan pariksi tunniksi aurinkoa ja sitten omistaudun sunnuntain esittelyihin.

P.S. Elokuun horoskooppini lupasi kohdalleni aivan uskomattomia… Aion siis heittäytyä ja tänään illalla lähden sokkotreffeille! IIK!