Tapiolan tiimi

Terveisiä Tapiolasta!

Tapiolan historia on kiehtova. Kuinka moni mm. tietää, että vesikaukolämmitys otettiin ensimmäisenä koko Suomessa käyttöön Tapiolassa?

Toimistomme sijaitsee Aarne Ervin suunnittelemassa Tapiolan keskustornissa, mikä on yksi alueen tunnetuimpia maamerkkejä. Käsite ”puutarhakaupunki” on ollut vuosia kieltämättä tässä rakennustyömaan keskellä vähintäänkin kateissa mutta nyt on vihdoin nähtävissä merkkejä siitä, kuinka kaupunki kaunistuu asteittain. Tapiolan Puutarhakaupunki on paljon muutakin kuin metroaseman päälle rakennettu kauppakeskus asuinkortteleineen mutta suuren yleisön silmissä huomio keskittyy nyt väkisinkin Länsimetroon ja laajenevaan Ainoaan.

Muutama viikko sitten juhlistettiin isosti kauppakeskuksen kolmosvaiheen avajaisia ja ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Käymme lähes päivittäin erilaisilla asioilla Ainoassa ja on ollut huojentavaa huomata, miten asiakkaiden määrä on selkeästi lisääntynyt laajennuksen myötä. Olen myötäelänyt yrittäjien tuskaa, kun valmistumista on odotettu kädet ristissä.
Näin joulun alla on monella varmasti nyt uskoa siihen, että asiakkaat löytävät uudelleen tiensä Tapiolaan ja kauppakeskuksen monipuolinen tarjonta on tarpeeksi vetovoimainen. Itse aion ainakin keskittää jouluhankintani Ainoan pikkuliikkeisiin ja näin omalta osaltani tukea paikallista yrittäjyyttä.

Kiinteistönvälityksessä on vuoden viimeiset ruuhkaviikot käsillä ennen kuin voimme vetäytyä joululoman viettoon. Pikkujoulutkin on jo vietetty eli fokus on jouluun asti kaupanteossa 😉
Kun tulet Tapiolaan ja olet kierroksesi kaupoissa tehnyt, niin tervetuloa myös meitä moikkaamaan. Löydät meidät Ainoan ulkopuolelta, pohjoista uloskäyntiä vastapäätä. Meillä on glögipannu lämpimänä ja aina aikaa asiakkaillemme. Toivottavasti nähdään, yhdessä marraskuukin tuntuu helpommalta!